Suo, polttolaitos ja monimuotoisuus — monta näkemystä suostrategiasta



Suomi on maailman soisin maa, ja meillä suomalaisilla on erityinen suhde suohon. Tai pitäisikö paremmin sanoa, on ollut. — Ojitettu, viljelty, metsitetty tai kaavittu suo on vain muisto menneestä. Samoin kuin käsite suo, kuokka ja Jussi.

Yhteiskunnan teollistumisen myötä suolapiot, joissa on puinen varsi ja reikiä terässä, ovat kehittyneet traktoreiksi, kaivinkoneiksi ja muiksi laitteiksi, joilla soita on tehokkaasti hyödynnetty. Suhteellisen lyhyessä ajassa, noin 40–50 vuodessa, reilusti yli puolet Suomen soista on ojitettu. Lisäksi tänä päivänä turvetta markkinoidaan harhaanjohtavasti "uusiutuvana" energianlähteenä, jonka energiapotentiaalia turveteollisuus vertaa Pohjanmeren öljykenttiin.

Laajapohjainen työryhmä pohti Suomen soiden tulevaisuutta

Eri tahojen aloitteellisuuden takia maa- ja metsätalousministeriö asetti helmikuussa 2009 yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön kanssa laajapohjaisen työryhmän valmistelemaan soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa. Työryhmässä oli mukana ministeriöiden lisäksi niin tutkimuslaitosten, teollisuuden, luonnonsuojelijoiden kuin monien muiden tahojen edustus. Työlle asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet löytää yhteinen näkemys turvemaiden monipuolisesta ja kestävästä käytöstä sekä sovittaa yhteen soihin kohdistuvia käyttötarpeita.

Työryhmän ehdotus luovutettiin ministeri Sirkka-Liisa Antilalle 16. helmikuuta 2011. Työn julkistamisen yhteydessä Suomen luonnonsuojeluliitto jätti ehdotuksesta eriävän mielipiteen ja teki yhdessä BirdLife Suomen kanssa kantelun EU:lle luonto- ja lintudirektiivien rikkomisesta ja soiden luontotyyppien ja lajien suojelun laiminlyönneistä boreaalisella vyöhykkeellä.

Turveteollisuus puolestaan oli valmis nielemään ehdotuksen sellaisenaan, vaikka se rauhoittaakin osan suoalasta turvetuotannolta. Työryhmässä turveteollisuuden edustajana toiminut VAPOn ympäristöjohtaja Pirkko Selin antoi strategialle kouluarvosanan 8+.

Ennen soilta kerättiin heinää karjan rehuksi.
Kuva Aaro Torvinen.



Suostrategiassa SYKEn edustajana toiminut johtava asiantuntija Tapio Lindholm näkee, että Suomen soiden ja turvemaiden työryhmän työstä ei ole strategiaksi ekologisesti ja ilmastollisesti kestävän kehityksen tiellä. Tästä hän kirjoitti laajan puheenvuoron, jonka asemasta kiistellään, onko se eriävä mielipide vai asiaa yleisesti tarkasteleva muistio.

SYKE pääsee tarkastelemaan strategiaa jatkossakin, joten pöyhitään sen muutamia keskeisiä kohtia.

Suostrategia ei muuta ilmastopolitiikkaa

SYKEn professori Mikael Hilden toteaa, että Suostrategian alkuperäinen ja tärkein asia oli tavoitella eri käyttömuotojen ja suojelun yhteensovittamista. Siinä tapahtui edistymistä, mutta esimerkiksi turveteollisuuden jo tehdyt suohankinnat hiertävät edelleen ja vaativat erillisiä neuvotteluita.

Hiili- ja ilmastoasioissa suostrategian yksi ongelma on siinä, että turpeen energiankäyttöä koskevat päätökset on jo tehty tai tehdään strategiasta riippumatta. Vuoden 2010 lopun veroratkaisut ja bioenergian tukipaketit, muiden energialähteiden hinta sekä päästöoikeuksien hintakehitys vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten ja kuinka paljon turvetta käytetään energiantuotannossa.

Turvetuotanto on nyt muodostunut keskeiseksi kiistakysymykseksi, mutta voi tietysti todeta, että se ei olisi noussut suureksi ongelmaksi, jollei metsänojitus olisi Suomessa ollut niin tavattoman laajaa ja osin hallitsematonta. Suostrategiassa on todettu, että pitkälti yli 800 000 hehtaaria on ojitettu turhaan. Tämä osoittaa, että avokätisten tukijärjestelmien kanssa pitää olla hyvin varovainen, ne aiheuttavat helposti suurta vahinkoa.


Heinäkuinen turvesuo. Kuva Eero Saarela.


Vain pieni osa suoalasta on suojeltu

Suomen suoalasta on suojeltu 10,4 prosenttia. Suurin osa suojelluista suoalueista sijaitsee Pohjois-Suomessa, etelämpänä soita on suojeltu selvästi vähemmän.

Viimeisen neljän vuoden aikana on tehty useita valtakunnallisia arvioita Suomen luonnon tilasta jakaikki ne kertovat, että suoluonnolla ei mene hyvin. Esimerkiksi kaikkien luontodirektiivin suoluontotyyppien ja useimpien suolajien suojelutaso on arvioitu Suomen boreaalisella alueella epäsuotuisaksi. Lisäksi valtakunnallisesti hieman yli puolet suoluontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi, toteaa työryhmän sihteeri vanhempi tutkija Kaisu Aapala SYKEstä.

Soiden lajiston uhanalaistuminen on kiihtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hiljakkoin julkaistussa Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 -arvioinnissa soilla ensisijaisesti elävistä lajeista neljän tilan todettiin aidosti parantuneen, mutta 30 lajin tilanne on heikentynyt. Soilla elää kaikkiaan 104 uhanalaista ja 223 punaisen listan lajia. Etenkin suolinnustolla menee huonosti.

Luonnontilaiset suot tulisi suojella eteläisessä Suomessa

Suostrategiassa on hyvääkin. Siinä kehitettiin uusi työkalu, luonnontilaisuusasteikko, soiden maankäytön suunnitteluun ja kohdentamiseen. Asteikkoa täydennetään vielä kevään aikana soiden erityisillä luontoarvoilla. Sen jälkeen käytössä on väline, jonka toivotaan olevan kustannustehokas ja kohdentavan soihin kohdistuvan maankäytön ojitetuille soille. – Toivottavasti näin myös käy.

Boreaalisen alueen suoluonnon kannalta ratkaisevinta on, miten vielä luonnontilaiset suot saadaan suojelluiksi ja minkälaisella teholla ja rahoituksella soiden ennallistamista voidaan jatkaa. Nuo molemmat asiat tulisi saada kirjatuiksi seuraavaan hallitusohjelmaan ja niiden rahoitus tulisi turvata, pohtii SYKEn luontoympäristökeskuksen johtaja Heikki Toivonen.

Biodiversiteettisopimuksen 10. osapuolikokouksessa Nagoyassa asetettiin tavoitteeksi ennallistaa 15 prosenttia pilaantuneista ja laadultaan heikentyneistä ekosysteemeistä vuoteen 2020 mennessä. Ojitetut suot sopisivat hyvin tähän.

Keinoja eteläisen Suomen soiden turvaamiseksi on monia. Esimerkiksi turpeenotto tulee ohjata jo ojitetuille soille. METSO-ohjelmalla voidaan puolestaan edistää puustoisten soiden suojelua. Hyvin tärkeätä on myös se, miten ympäristöministeriö onnistuu neuvotteluissa Vapon hallussa olevien, luontoarvoiltaan huomattavien suoalueiden hankkimisessa suojelualueiksi. – Kysymys onkin aika pitkälle siitä, halutaanko myös luontoarvoja ottaa huomioon, vai ovatko suot pelkästään energian lähde?

Tupasvilla kukkii. Kuva Aarno Torvinen.



Yhteensovittamisessa turvestrategian työ jäi valitettavasti osin kesken. Tulevat ratkaisut siitä, miten ja minkälaisia soita hyödynnetään jatkossa, vaikuttavat ratkaisevasti maamme suoluonnon tilaan ja siihen, kiihtyykö sen uhanalaistuminen entisestään. Vaarana on, että osa jäljellä olevista lähes luonnontilaisista luonnonarvoiltaan tärkeistä soista menetetään.