Luonnon monimuotoisuus

Lajien uhanalaisuuteen vaikuttaa moni tekijä

Lukiessaan pääkirjoittajatoimittajan Jouko Kurpan kolumnia Karhu ei puhetta tottele (LK 8.1.2011)

"... Monikaan ei ymmärrä, miksi liito-orava olisi kuolemassa sukupuuttoon, kun niitä kuitenkin riittää estämään työmaan kuin työmaan tässä maassa. Kuinka monesta tie- tai rakennushankkeesta on jouduttu luopumaan kun paikan päältä on löydetty liito-oravan papanoita. Miten se ehtiikin joka paikkaan, uhanalaiseksi leimattu eläin. Se mikään katoava luonnonvara ole, enemmänhän niitä on kuin hirviä tässä maassa..."

huomaa, että vaikeiden asioiden yksinkertaistaminen ei ole helppoa. Varsinkin eläinten uhanalaisuutta käsiteltäessä pelkkien lukumäärien vertailusta voi syntyä aivan vääriä käsityksiä. Esimerkiksi Kurppa vertaa suoraan Suomen hirvien (syyskanta noin 89 000–105 000) ja liito-oravien (noin 143 000 naarasta) määrää keskenään, ja ihmettelee miksi liito-oravaa pidetään uhanalaisena. Samankaltaista ihmettelyä muiden lajien osalta on esiintynyt Maaseudun Tulevaisuuden palstoilla.

 Pyydystetty muuttokyyhky vuodelta 1898

Lajien uhanalaisuuden arvioiminen on vaikeaa. Lyhyessä ajassa runsas laji saattaa kadota kokonaan, kun puolestaan vähälukuinen laji saattaa lisääntyä maanvaivaksi. Tunnetuin esimerkki on muuttokyyhkyn häviäminen Pohjois-Amerikasta 1800-luvulla. Laji oli niin runsas, kanta oli noin 10 miljardia lintua, että kyyhkyjen muuttoparven ohilento saattoi kestää neljä vuorokautta. Kuka olisikaan uskonut, että laji kuolee sukupuuttoon kahdessa vuosikymmenessä metsästyksen ja ihmisen aiheuttaman elinympäristöjen muutoksen seurauksena? — Ei kukaan.

Iberianilveksen alamäki

Salakalavinta lajien uhanalaistumisessa ovat ne pienet ja usein näkymättömät ihmisen aiheuttamat muutokset, jotka yhdessä johtavat lajien häviämiseen. Euroopassa tunnetuin esimerkki on Espanjassa elävä ja Portugalissa elänyt iberianilves.

Vielä 1960-luvulla laji oli runsas ja kannan kooksi arvioitiin yli 50 000 tupsukorvaa. Ilveskanta alkoi nopeasti vähetä kanikannan romahduksen seurauksena. Kaikki sai alkunsa siitä, että turhautunut lääkäri Ranskassa halusi päästä eroon puutarhassaan mellastavista kaniineista. Hän istutti kaniineihin myksomatoosi taudin, joka levisi kuudessa vuodessa halki Iberian niemimaan tappaen kaniineista peräti 95 prosenttia.

Kaniini on alueen avainlaji, josta moni muu laji, etenkin pedot, ovat riippuvaisia. Erityisen tuhoisaksi se koitui juuri iberianilvekselle, jonka ravinnosta 70–90 prosenttia on kaniineja. Ilveksiä kuolikin nälkää ja lisäksi voimaperäinen metsästys oli niille liikaa.

Iberianilves rauhoitettiin vuonna 1979, ja 1980-luvun lopussa lajia oli elossa vielä yli tuhat yksilöä. Alamäki kuitenkin jatkui, sillä rauhoittamisen jälkeen tärkein uhka on ollut elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen. Nykyään ilveksen elinalueet ovat pieniä ja toisistaan eristäytyneitä. Ilveksiä kuolee liikenteessä, sillä suojelualueiden halki on rakennettu teitä ja ilveksien on liikuttava enemmän saadakseen riittävästi ravintoa. Espanjan kanikanta ei ole toipunut entiselleen.

Tällä hetkellä iberianilveksiä elää luonnossa noin 150 yksilöä, ja se on maailman uhanalaisin kissaeläin. Espanjassa on käynnistetty iberianilveksen tarhakasvatushanke, jonka avulla laji pyritään pelastamaan sukupuuttoon kuolemasta. Iberianilves on tarkoitus palauttaa Portugaliin ja eri puolille Espanjaa.

Kasvaako vai väheneekö kanta?

Uhanalaisarvioinnissa kannan kasvamis- tai vähenemissuunta on yksi merkittävä arviointikriteeri. Se kertoo lajin tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Jos kanta kasvaa, kehitys on yleensä myönteistä ja päinvastoin.

Ilmastonmuutoksen kaltaisiin vähittäisiin ja vaikeasti luonnossa havaittaviin muutoksiin päästää käsiksi usein vasta seuraamalla kannan kasvu- tai vähenemissuuntaa. Esimerkiksi DDTn vaikutukset luonnossa havaittiin vasta kun ruvettiin tutkimaan, miksi merikotkan, muuttohaukan ja hylkeiden kannat vähenevät. Syy löytyi myrkyn aiheuttamista lisääntymishäiriöistä.

Harmaahylkeitä Suomenlahdella. Kuva Riku Lumiaro.

Erityisen vaikeata on hahmottaa useiden eri tekijöiden yhteisvaikutusta, kuten iberianilveksen kohdalla on tapahtunut. Myös uhanalaisuuden syyt saattavat muuttua kannan vähenemisen myötä. Kun ilveksiä on erityisen vähän, yhdenkin lisääntymisikäisen naaraan auton alle tai kaniini ansaan jääminen saattaa johtaa eristäytyneen kannan häviämiseen.

Uusimman uhanalaisuusarvioinnin mukaan harmaahylje ei enää kuulu uhanalaisiin nisäkkäisiin, vaikka niitä on huomattavasti vähemmän (koko Itämerellä noin 23 000) kuin liito-oravia Suomessa. Myös valkoselkätikan uhanalaisluokitusta lievennettiin. — Kiitos siitä kuuluu myös monelle maanomistajalle, jotka ovat ottaneet metsänkäsittelyssään huomioon valkoselkätikan tarpeet.